Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Jemina-Surua kerrakseen osa 1

15.01.2013, smoothie

Jemina on 9 vuotias tyttö, joka asustelee maalla vanhenpiensa kanssa. Jemina käy joka päivä ratsastamassa Terhon tallilla. Jeminan lempihevonen on ehdottomasti Minnie!  Minnie on 14 vuotias Shetlanninponi tamma. Jemina ei valitettavasti saa Minnietä hoitoponiksensa, koska alaikäraja on 12 vuotta, mutta Jemina saa onneksi osallistua Minnien kanssa koulukilpailuihin, sekä 30 cm estekisoihin.   Minnie ja Jemina molemmat rakastavat hyppäämistä!

Jemina oli täpinöissä! Kohta oli hänen ja Minnien aika loistaa esteradalla! Rata oli suht’ pieni, mutta kuitenkin korkeutta oli 50 cm! Jemina oli letittänyt Minnien harjan nätisti kilpailuja varten. ”Ja siinä näitte Elina Järvisen ponillaan Lutte. Antakaa aplodit! Seuraavaksi näette Jemina Jokisen, ponillaan Minnie!” kuului kajahtavan tuomari kopista.  Jeminan sydän pompotti jo kurkussa asti, mahaa kipristeli ja Jeminaa tuntui oksettavan. Minnie laukkasi lyhyillä jaloillaan kauniisti kentän vasemmassa päässä. Jemina käänsi Minnien kohti ensimmäistä estettä. ”Tästä se lähtee!” huudahti Jemina mielessään, ja samalla nousi jalustimilleen. Esteen jälkeen Jemina taputti Minnien kaulaa ja ohjasi sen seuraavalle esteelle. Sekin sujui kuin tanssi Minnieltä. Jemina jälleen taputti Minnien kaulaa, sekä ohjasi sen kolmannelle esteelle. Kolmas este oli 50 cm korkea. Minnie otti kovat vauhdit, ja yritti ponnistaa tarpeeksi korkealle päästäkseen yli. Niin ei kuitenkaan käynyt… Minnien hentoiset jalat kolahtivat esteen puna-valkoiselle puomille. Minnie menetti tasapainon ja kaatui kyljelleen maahan. Jeminan näkö sumeni jo siinä vaiheessa kun yleisö haukkasi happea kuullessaan kolahduksen. Jemina ei nähnyt mitään. Ainoastaan tunsi, ettei hänen oikeassa jalassaan, sekä kädessään ollut tuntoa.

”Apua! Juoskaa” kuuli Jemina hiljaisella äänellä yleisöstä päin. Sen jälkeen Jemina meni tajuttomaksi. Ainakin 10 ihmistä pyöri Jeminan sekä Minnien ympärillä. Puolet heistä tutkivat Minnietä, ja puolet Jeminaa. Ihmiset soittivat hädissään hätäkeskukseen. ”Piiiiiiipaaaaapiiiiiipaaaaa..!!” kuului hiekkatieltä. ”Täällä, juoskaa!” huusi Jeminan isä lääkäreille.  Piakkoin Jeminaa jo kannettiin paareilla ambulanssiin. Ambulanssissa lääkärit tutkivat Jeminaa lisää. Sairaalassa lääkärit kantoivat Jeminan paareilla tutkimushuoneeseen. ”Vammat ovat todella vakavia, viekää leikkaus-saliin.” totesi joku lääkäreistä. Sitten Jeminaa vietiin sairaalasängyllä leikkaussaliin.  ”Mhh… Missä mä olen?” kuului leikkauksen jälkeen Jeminan pienestä suusta. ”Sairaalassa” sanoi äiti, joka oli tullut työmatkalta katsomaan häntä sairaalaan. ”Mitä mulle tapahtui?” kysyi Jemina. ”Ratsastit estekisoissa Minniellä, ja Minnie kaatui.” vastasi äiti. ”Miten Minnielle kävi?!” kysyi Jemina ja hypähti istumaan. ”No se… Sillä murtui vasen etujalka. Eläinlääkärit koettavat parantaa sen.” vastasi äiti Jeminalle. ”MITÄ?!?! Ja kaikki minun syytäni!  Jos en olisi osallistunut niihin typeriin kisoihin niin mitään tämmöistä ei olisi tapahtunut!” huusi Jemina kauhuissaan. ”Ei, ei se niin ole. Tämmöisiä tapaturmia sattuu vain. Ei sille voi mitään.” sanoi äiti. ”Mutta silti!” huusi jälleen Jemina. ”Milloin mä muuten pääsen näkemään Minnietä?” kysyi Jemina rauhallisemmin. ”Muutaman viikon päästä.” vastasi äiti. ”Huoh…” totesi Jemina.

Kahden viikon jälkeen Jemina pääsi VIHDOIN katsomaan Minnietä pyörätuolilla. Jemina oli piirtänyt kipsinsä täyteen Minnien kuvia.”Oi ihanaa, kohta näen taas sen söpöläisen!” huudahti Jemina innoissaan.”Oiiiii, ihana! Se on yhtä söpö kuin ennenkin!” huudahti Jemina  nähdessään Minnien pesupaikalla. ”Onko sen jalka pahastikin murtunut?” kysyi Jemina huolissaan. ”No, on se ihan hyvin parantunut, mutta lepoa se tarvitsee.” sanoi tuttu eläinlääkäri. ”Huh! Ihanaa! Saan vielä ratsastaa Minniellä!” huusi Jemina innoissaan. ”Noh, siitä minun pitikin puhua. Minnien murtuma on sen verran paha, että… No, katsohan.” sanoi eläinlääkäri ja nosti esille kannettavaa tietokonetta muistuttavan vekottimen. ”Noin. Katso, murtuma on juuri nivelen kohdalla. Voi olla, ettei Minniellä pysty enää ikinä ratsastamaan.” sanoi eläinlääkäri surullisesti. ”Mutta, no… Äh!” sanoi Jemina ja purskahti itkuun. ”Nooh! Ei se välttämättä varmaa ole. Voihan olla, että  huolenpidolla ja rakkaudella se paranee yhtä nopeasti kuin sinäkin!” sanoi eläinlääkäri jotenkin lohduttavasti. ”Hyvä…” sanoi Jemina. Samassa Minniekin hirnahti kun näki ystävänsä ilahtuneen.

Kuukauden päästä Jemina oli parantunut huimasti! Se pystyi kävelemään, mutta tarvitsi kuitenkin pitemmille matkoille pyörätuolin. Jemina ei ollut kuukauteen päässyt näkemään Minnietä. ”Moi!” huudahti Jemina eläinlääkärille ja ratsastuksenopettajalle kävellessään talliin. ”Terve!” vastasi opettaja ja eläinlääkäri yhtä aikaa. ”Minulla on asiaa Minniestä. Surullisia. Jalka on parantunut täysin, mutta huomasimme Minnien kainalossa suuren haavan, joka on mädäntynyt. Kun tutkimme tarkemmin, huomasimme myös, että kainalon lihas on revähtänyt. Minnie joudutaan valitettavasti lopettamaan, mutta saat pienen talutusratsastuksen Minnien kanssa jos vain pystyt.” sanoi eläinlääkäri. ”Mut, mut… Äiti! Saanhan mä ratsastaa vielä Minniellä?” aneli Jemina äidiltään itku kurkussa. ”Voi tietenkin saat. Jättäkää kuitenkin satula pois niin on helpompi.” vastasi äiti. ”Voi kiitos!” huudahti Jemina äidillensä.”Haluatko sinä laittaa sille suitset?” kysyi ratsastuksen opettaja. ”Joo!” vastasi Jemina, ja lähti kävelemään kohti satulahuonetta. Piakkoin Jemina palasi takaisin suitset ja suojat kädessään. ”Saanhan mä laittaa Minnielle myös suojat. Haluaisin muistaa vielä miltä se tuntuu.” kysyi Jemina. ”Tietenkin!” vastasi opettaja. Jemina asetti ohuen kätensä Minnien turvan ympärille ja sujautti suitset Minnien päähän. Suitsien jälkeen Jemina siirtyi Minnien kavioiden luokse ja laittoi suojatkin Minnien jalkaan. Jemina ei olisi halunnut kokea ikinä tämmöistä hetkeä kuin nyt. Mitä muuta yhtä kamalaa voisi tapahtua kuin rakkaan ystävän menettäminen?

Maneesissa Jemina talutti Minnien kentän keskelle ja antoi riimun narun opettajalle. ”Minä voin nostaa sinut!” karjaisi Jeminan äiti maneesin ovelta päin. Jeminaa huvitti, kun näki äitinsä taapertavan korkea kantaisilla korkkareillaan kentän läpi. ”Noniin! Kolmosella, yks, kaks, kolme!” huudahti Jeminan äiti ja nosti Jeminan Minnien selkään. Oikeasti Jemina olisi päässyt Minnien selkään ilman äitinsä nostoa, koska Minnie on vain 100 cm korkea. Jeminan äiti vain haluaa varoa Jeminan kättä ja jalkaa. ”Uuuh. Ihanaa!” huudahti Jemina Minnien selästä. ”Eikös! Nautihan nyt kun et enää voi ratsastaa Minniellä tämän jälkeen.” tokaisi eläinlääkäri Jeminalle epäkohteliaasti. ”Ai niin…” sanoi Jemina, ja muuttui jälleen vaisuksi. ”Ai, anteeksi. Ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltältäsi.” sanoi eläinlääkäri. ”Äh! Ei se mitään.” sanoi Jemina. ”Aih, nyt alkoi sattumaan jalkaan. Haluun alas.” sanoi Jemina kärsien ratsastuksenopettajalle noin vartin kävelyn jälkeen. ”Jooh.” vastasi ratsastuksen opettaja. ”Minä nostan Jeminan alas!” huusi Jeminan äiti Jeminan vierestä.    ”Hiiiop!” sanoi Jeminan äiti leikkisästi ja nosti Jeminan alas. ”Sattuuko enään?” kysyi Jeminan äiti huolestuneena. ”No, eipä oikeestaan.” sanoi Jemina. ”No hyvä.” sanoi Jeminan äiti. ”Saanko mä taluttaa Minnien talliin? Saanhan!” vonkasi Jemina ratsastuksenopettajaltaan. ”Tietenkin saat.” sanoi ratsastuksenopettaja hymy kasvoillaan. ”Kiitos!” sanoi Jemina. Jemina otti ohjat pois Minnien kaulalta ja lähti taluttamaan Minnietä talliin päin. ”Ootko sä muuten huomannut, että Minnie on lihonnu aika paljonkin?” kysyi Jemina ratsastuksenopettajaltaan taluttaessaan Minnietä talliin. ”Mitä? Ai Minnie? No niinpäs onkin. Mutta se ei ole kyllä syönyt varmaan kuukauteen mitään.” sanoi ratsastuksenopettaja ihmetellen. ”Eli, eli, jos Minnie ei ole lihonnut, niin, niin… Se on tiine!!” huusi Jemina maneesin seinät kaikuen. ”Niin kai. Mutta en vielä lupaa sinulle mitään. Mennään ensin talliin ja kysytään eläinlääkäriltä.” vastasi ratsastuksenopettaja. ”JESS!!” tuuletti Jemina. Tallissa Jemina sitoi Minnien pesupaikalle. ”Hmmm. Odottakaapas. Haen ultraääni laitteen autosta.” sanoi eläinlääkäri. Kohta eläinlääkäri kantoi läppärin näköistä vehjettä talliin. ”Noniin. Katsotaanpa. Joo-o. Näyttää siellä varsa olevan, mut…”    ”Wuhuu!!” huusi Jemina kesken eläinlääkärin lauseen. ”Ä-äää. Odota kun sanon loppuun. Minnien on tiine, mutta varsa näyttää olevan eloton. Se ei liiku eikä muuta. Ei ole ihme, että varsa ei ole hengissä jos Minnie ei ole syönyt viikko kausiin mitään.” sanoi eläinlääkäri. ”Mut, mut…” sanoi Jemina, ja tirautti kyyneleet silmiinsä. ”Olen pahoillani.” sanoi eläinlääkäri. ”Ei se mitään…” vastasi Jemina. ”No niin. Lähdetäänkö kotiin? Sulla on ollut pitkä päivä.” sanoi Jeminan äiti. ”Joo. Lähetään vaan.” vastasi Jemina apeasti. ”Hyvästi Minnie. Ja Pikku-Minnie. Nähdään joskus…” kuiskasi Jemina Minnien korvaan.  Autossa Jemina muisteli Minnien ja hänen yhteisiä hetkiä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *